Rastiviikko 2010 ja MM-katsastukset Paljakan maisemissa

Kainuun Rastiviikon 2010 kilpailukeskus sijaitsee Puolangan Paljakan matkailukeskuksessa. Vaihtelevat ja komeat kainuulaiset vaaramaisemat tarjoavat hienoja ja haastavia suunnistusmaastoja kaikkiin sarjoihin. Maastotyyppi vaihtelee jäkäläkankaista ikikuusikkojen vaaranrinteisiin. Paljakan runsas polkuverkosto takaa turvalliset ja sopivantasoiset radat myös lasten sarjoihin.
Matkailukeskuksen palvelut ja rakenteet tarjoavat nykyaikaiset puitteet kaikille suunnistajille. Järjestelyvastuussa on kokenut kisajärjestäjä Puolangan Ryhti, joka on kasannut talkoo-organisaatioonsa mukaan myös muita seuroja ja järjestöjä.

Mukana on vahvalla työpanoksella muun muassa Puolangan Moottorikerho, mikä osoittaa, että eri urheilulajien parissa toimivat seurat voivat tehdä hyvää yhteistyötä isojen tapahtumien järjestelyissä.
Kilpailupäiviä ovat maanantain 5.7. ja lauantain 10.7. lisäksi keskiviikko ja perjantai. Tämänvuotisella rastiviikolla on myös mielenkiintoinen lisämauste, sillä keskiviikkona on keskimatkan ja perjantaina pitkänmatkan MM-katsastukset. Odotettavissa on siis myös huippuvauhtia kuntosuunnistajien rinnalla.
Tämän vuoden Kainuun Rastiviikolla on monia uutuuksia. GPS:llä voi seurata paikanpäällä tai livenä netissä kisoja. Kilpailukeskuksessa on saunat sekä iso tapahtumateltta sekä välipäivinä on omia kisoja niin maastopyörillä kuin myös suunnistuksen parisprinttiviesti Ukkohallassa.

Kisaviikon aikana järjestetään myös Suunnistuksen Starttikurssi, jossa on sekä teoriaa että käytäntöä suunnistukseen ja yleensä luonnossa liikkumiseen. 
Kainuun Rastiviikolla on jo usean vuoden ajan ollut tarjolla kaikenikäisille sopiva monipuolinen kattaus eripituisia ja -tasoisia kuntoratoja, joiden toteutuksesta vastaavat vuosittain samat ammattilaiset kuin kilpasarjojen radoista.
Kuntosuunnistuksen suosio Rastiviikolla kasvaa jatkuvasti, ja tällä hetkellä jo lähes kolmannes Rastiviikon osallistujista tulee kuntosarjoista. Kuntoratojen kattavasta valikoimasta löytyy sopivan tasoinen rata niin kokeneelle kilpasuunnistajalle kuin suunnistuksen vasta-alkajalle.
Kuntosarjoihin osallistuminen on vaivatonta, sillä ilmoittautuminen tehdään paikan päällä, eikä se sido osallistujaa tiettyyn lähtöaikaan, vaan metsään voi lähteä itselleen parhaiten soveltuvana ajankohtana.
Ilmoittautuminen vuoden 2010 Kainuun Rastiviikolle on porrastettu useaan osaan. Kaksi vaihetta on jo mennyt ja maaliskuun loppuun mennessä oli ilmoittautuneita jo yli 2 000, mikä on selvästi enemmän kuin tässä vaiheessa edellisvuonna.

Seuraava ilmoittautumisaika päättyy 15.6., jonka jälkeen otetaan vielä jälki-ilmoittautumisia 24.6. saakka. Kuten edellä tuli jo ilmi, niin kunto- ja perhesarjoihin sekä rastiralliin ehtii mukaan paikan päällä.
Rastiviikolla on tarjolla monentasoisia majoituspalveluita ja Paljakan keskeinen sijainti Kainuussa tuo lyhyen ajomatkan päähän kilpailukeskuksesta runsaasti majoitustarjontaa. Teltta- ja caravan-alue on kilpailukeskuk-
sen yhteydessä. Puolangan koulukeskuksessa on tarjolla myös edullista koulumajoitusta hyvien palveluiden äärellä ja bussikuljetuksissa pääsee kätevästi aina kisapaikalle ja takaisin.
Ilmoittautuminen rastiviikolle ja lisätiedot selviävät parhaiten netin kautta osoitteesta www.rastiviikko.fi.

Webbikamera

1 2 3 4

Sää

Talvireitistöt

Latutilanne 73/100 km
Rinteet 7-11/17 kpl
Hissit
  3-6/7 kpl
Kelkkareitit    500/500 km
Päivitetty
8.02.2012

Ajankohtaista

Hotelli Paljakan ovet avautuu loppiaisena yleisölle

Useita vuosia hiljaiseloa viettänyt Hotelli Paljakka avaa ovensa jälleen yleisölle. Ensimmäiset majoittujat saapuvat loppiaista edeltävänä iltana ja ravintolaa myöten toiminta alkaa loppiaisena 6.1. aamukahdeksalta. Ensimmäinen päivä huipentuu loppiaistansseihin, kun Duo Pohjolan Yö tahdittaa menoa tanssilattialla. Orkesteritanssit on määrä kuulua jatkossa viikonloppuisin Hotelli Paljakan vakio-ohjelmistoon.

Rinteet avataan viimeistään jouluksi



Laskettelukauden aloitus on antanut tänä vuonna odottaa tavallista pidempään. Pitkään lämpimänä jatkunut syksy ja alkutalven leudot kelit ovat aiheuttaneet sen, että rinteiden lumetus on vasta alussa.
- Mikään poikkeuksellinen tilanne ei kuitankaan ole, muistelee toimitusjohtaja Juha Haanela Hiihtokeskus Paljakasta.